|
Victrola vol "Viki"
Luonnetta löytyy Tätä vauvaa alettiin jo suunnitella melkein kun sen isä syntyi. Eli jo aikoja sitten. Jassu halusi kuitenkin odottaa (osaako Jassu odottaa??), että vauvelista tulisi mahdollisimman täydellinen, varsinkin, kun täydellinen emäkin oli lopulta löytynyt. Jep, Viki oli jo kuuluisa ennen syntymäänsä. Luultavasti jokainen ratsuponimaailmassa asustava tiesi jo Vikistä ennen, kuin se kerkesi edes muistuttaa epämääräistä mönttiä mammansa masussa. No, vaikka Viki on lellipentu jokaiseen korvanöyhtään saakkaa, se ei muistuta lellipentu numero 1, Nannaa. Vaikka se onkin tämän kanssa samalla viivalla, ne saavat jopa ruuat minuutilleen, Viki ei ole samanlainen superdiiva. Ei, Viki on maailmankaikkeuden ylimielisin ja ylpein poni. Sitä ei muiden mielipiteet kiinnosta pätkän vertaa ja sen koko olemus huokuu "minä olen paras" meininkiä. Viki on kuin suoraan Upper East Siden hienostoalueelta, se tietää mitä haluaa, se saa mitä haluaa. Eikä se hyväksy aluelleen Brooklynin rahvaita. Se ei luule mitään. Se tietää kaiken, koska sen päätös on laki. Yritäppä pistää Vikille vastaan, petyt varsin nopeasti. Vikin hoitamista ei voi kutsua hoitamiseksi, ei, se on enemmänkin kuin puhdistaisi pölyjä silkkihansikkain kuvun alla olevasta rubiinista. Paitsi, että Vikin pyöhkeily jättää rubiinitkin varjoonsa. Tai oikeastaan pöyhkeily ei ole oikea sana, enemmänkin Vikin ylpeys vain on niin huomattavaa, ettei sille löydy parempaakaan sanaa. Vikiä ei saa harjata liian kovaa. Kuten sanottu, se ei ole diiva. Se ei siis rupea silloin kiljumaan ja loikkimaan tasajalkaa. Ei, Viki vain ottaa pari sivuaskelta ja astuu koko voimillaan surkimusharjaajan varpaille ja katselee tyytyväisenä tämän parkuessa entisten varpaidensa perään. Vikiä ei saa harjata liian hiljaa (se kutittaa). Se ei rupea väristelemään ihoaan tai näykkimään ilmaa kiukkuisesti. Ei, meidän Viki lytistää harjaajan seinään ja selkeästi myhäilee, kun tämä köhisee keuhkot lytyssä. Ja meidän Vikin kavioita ei saa ottaa kovakouraisesti. Viki ei rupea typerään nykimisleikkiin vaan se yksinkertaisesti nojaa kavioiden putsaajaan ja onnistuu parhaimmassa tapauksessa kaatamaan tämän nurin. Taluttaa Viki on varsin kopea, se ei sipsuttele vaan astelee pää pystyssä maailmanvaltaaja-asenteella. Se kävelee tietävästi paikkaan jonne haluaa (se joka uhkaa pilata sen näyttävän tallustelun nykimällä varovasti toiseen suuntaan saa litistyneet varpaat ja poltetut kämmenet). Ratsuna Viki on melkoinen junttura. Se ei tee mitään jos joku tekee jotain. Selässä pitäisi istua nätisti ja hiljaa, että meidän tyttö edes suostuu harkitsemaan kunnon ponin leikkimistä. Pitää olla rento ja pehmeä käsi (muttei liian, muutan Viki vetää turvan maahan ja sitten mennään hihhuliheijjaa), pitää olla rento ja hiljainen pohje (muttei liian tai se alkaa heilua ja sitten mennään taakse ja ylös), maiskutuksen jopa täytyy olla sopivan terävä, muuten Viki vetää herneen siitäkin nenäänsä. Kouluponina Viki ei siis mikään maailman mainioin ole, sen kanssa palaa hermo melko nopeasti, koska loppujen lopuksi saadakseen tämän ponin tekemään haluamansa mukaan, täytyy käyttää taikasauvaa ja taikoa poni joksikin toiseksi. Ja jos menee ratsastajalla hermot, siitähän Viki nauttii kaksinverroin ja ottaa ilon irti hommasta. Esteponina Viki on toisenlainen, silloin sen sisäinen hyvä poni herää henkiin ja se on ihan hiihihih. Se hyppää innoissaan yli melkeinpä mistä vain, korkeus tai pituus eivät ole rajana Vikille. Maastoesteetkin menevät leikiten. Maastossa Viki on yllättävän rauhallinen, jos ei oteta rakastettavia pusikkoonjuoksemisia lukuun. Mutta tapansa kullakin. Kisapaikalla Vikin kasvoilla on sen perusilme: ylimielinen ja tietäväinen "minä olen paras". Viki onkin aina paras, omasta mielestään. Veryttelyssä se on aina tooosi mukava. Se liikkuu niinkuin pyydetään ja ratsastaja on ihan innoissaan. No, radalla otetaankin sitten mittaa Vikin ja ratsastajan kanssa. Viki pistää ratsastajan koetukselle joka askeleella. Maalin pääsy on jo voitto sinänsä. Lastata Viki on helppo, se nimittäin astelee pää korkealla vaunuun ja sillä siisti. Tottakai on omat ongelmansa siinä, kelpaako koppi sille ja jos ei, niin hirmumyrsky ei ole pieneen Vikiin verrattuna mitään! Sukuunsa tullut
Vikin isä Kelmin Bass on hölmö poni. Sen Kettu lempinimestä tulee mieleen viekas ja ovela poni, joka saa haluamansa. Joopa joo, jos Kettu on viekas ja ovela, se peittää sen hemmetin hyvin. Lempinimi on enemmänkin sarkasmia, kuin vertaus ponin luonteesta. Mutta tyhjäpäisyydestä huolimatta (tai siitä johtuen) Kettu on yksi maailman kilteimmistä ja herttaisimmista poneista, ei se tahallaan hajota harjapakkeja tai ovia. Ratsastaessa Kettu yllättää. Kouluratsuna Kettu on nöyrä, se vaatii totta kai jokasekuntista huomiota, ettei se unohda mitä on tekemässä. Kettu on kuitenkin nopea oppimaan ja muutenkin nokkela, kunhan sen kanssa osaa edetä johdonmukaisesti. Esteillä poni on erittäin hyvä. Kunhan sen pitää menossa mukana. Silloin se innostuu ja se suorastaan hehkuu. Se tulee hetkeksi ulos omasta maailmastaan ja näyttää mitä se osaa. Maastoesteetkään eivät tuota ongelmaa, eikä maastoilu yleensäkkään. Kettu ei ole säikky poni, se kulkee ihan hyvin itsekseenkin. Kisoissa Kettu ei noteeraa mitään tai ketään. Verkassa se menee siinä missä kotonakin ja kun se pääsee radalle... no, se on mitä mainioin. Silloinkaan se ei oikeastaan noteeraa ketään, kaikki noteeraavat sen! Sen silmistä hehkuu ilo, jota se saa hypätessä eikä se oikeastaan kisoissa käyttäydy niin kisaamisen vuoksi. Vaan ilon vuoksi. Vikin emä Carusos Waldorf, aka Wilma, on poikatyttö, jolta löytyy rohkeutta ja lempinimiä kuten Willi Wilma, Wili tai Willi. Tältä tammalta löytyy rohkeutta, tyhmänrohkeutta, uhkarohkeutta tai mitälie, todella rohkea tämä poni joka tapauksessa on! Wilman poikatyttömäisyys on varsin huvittavaa, ainakin sen käyttäytyminen kanssaeläjiä kohtaan on. Orien flirtti menee ohi sen korvien ja sen riehuminen saa orit järkytyksen partaalle, kerran neiti laitettiin kokeilun vuoksi orien sekaan ja neitokainenhan pinkoi orien perässä, kuin paraskin jalkapallovalmentaja. Huvittavin osa oli se, että orit kirmasivat valkuaiset vilkkuen karkuun. Ainut ori, jolle meidän Wilmalla on silmää on Kettu. Sen kanssa siitä tulee tammojen tammma, kunnon pikkudiiva. Ratsastaessa se pieni Willi Wilma herää. Se haluaa testata onko ratsastajasta sen rajuihin leikkeihin ja jos ratsastaja todistaa olevansa tarpeeksi sinnikäs, Wilmasta tulee hauska ratsu. Jos taas ratsastaja putoilee joka 5 sekunti, Wilma vain innostuu. Kouluponina Wilma on kärsimätön, se ei taaskaan malttaisi, jaksaisi tai haluaisi tehdä jotain niin tylllsää. Paljon hauskempaa on piristää töitää pukittelemalla ja loikkimalla. Näiden tarkoitus ei ole koskaan pudottaa ratsastajaa, enemmänkin kyse on Wilman hauskanpidosta. Wilman voi hetkeksi saada jopa pitämään työnteosta, saada likkumaan, mutta sitten pojoing, kuin vieteri, Wilma palaa taas yrittämään leikkimielistä töistä poispääsyä. Kun taas esteillä, tämä paketti, on varsinainen rakettiSilloin se on rohkeimmillaan, se hyppää mistä vaan, milloin vaan, mistä vaan. Oli kyse sitten typeryydestä, uhmasta tai mistä tahansa, Wilma on varmasti maailman rohkein esteponi. Wilma hyppäisi varmaan silmätkin kiinni. Maastossa, siellä Wilma haluaisi niiiiiin kovasti ottaa kisaa ja usein, neitokainen ottaa ja lähtee ja saa muutkin innostumaan. Tämä poni kiihtyy nollasta sataan! Maastoesteekin menee samalla rohkeudella, Wilmalle on aivan sama onko este kiinteä vai ei, siitä mennään aina yli. Kilpailua ja valmennusta Vikillä on 37 sijoitusta, 9 voittoa. Vauvakuumetta Vikille tarjottavien orien tulee olla sijoittuneita, kolmipolvisia ja ratsuponijalostukseen soveltuvia. 05.09'09 rp-o Bananaship vol (i. Banzaii Reeyah) |
© Jassu
+ The Inspiratin Gallery